Mitä me opiskelemme?

ALKU on alue- ja kulttuurintutkimuksen opiskelijoiden oma ainejärjestö. Mutta mistä oppiaineessamme on kyse?

Alue- ja kulttuurintutkimus on monitieteinen oppiaine, jossa perehdytään kulttuurien ja niiden kohtaamisten tutkimukseen eri yhteiskunnissa. Oppiaine jakaantuu alueellisiin opintosuuntiin, joita ovat Euroopan tutkimus, Latinalaisen Amerikan tutkimus, Pohjois-Amerikan tutkimus, pohjoismaiden tutkimus, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimus sekä Aleksanteri-instituutin koordinoima Itäisen Keski-Euroopan, Balkanin ja Baltian tutkimus (IKEBB). Alue- ja kulttuurintutkimuksen piirissä toimii myös englanninkielinen Intercultural Encounters -maisteriohjelma.

Oppiaineen lähtökohtia ovat tieteidenvälisyys, vilkas kansainvälinen yhteistyö sekä läheinen yhteys ympäröivään yhteiskuntaan. Runsaan vieraskielisen opetustarjonnan ansiosta alue- ja kulttuurintutkimus houkuttelee piiriinsä myös kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita. Se tuottaa kulttuuri- ja yhteiskuntaosaajia niin globalisoituvaan Suomeen kuin kansainvälisiin tehtäviinkin.

Lisää tietoa alue- ja kulttuurintutkimuksen eri linjoista löytyy täältä:
Oppiaineen esittely Helsingin yliopiston sivuilla

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s