ALKUlaisten kevätretki Pietariin

Kuva0438 Kuva0450 Kuva0458 Kuva0459

Aurinkoisena kevätpäivänä käynnistyi Alku-järjestön ensimmäinen opintomatka. Kohteeksi oli valikoitunut upea Pietari, jonne matkattaisiin St. Peter Linen Princess Maria –aluksella. Viime hetkellä tulleista parista estymisestä huolimatta oli koossa kuitenkin kymmenen hengen seurue. Matkustus sujui kaikin puolin viihtyisästi ja ongelmitta etenkin menomatkalla puolityhjässä laivassa. Venäläisistä herkuista päästiin nauttimaan jo lähtöiltana laivan seisovassa pöydässä, jossa oli tarjolla kaikkea ostereista marjapiirakkaan ja kaviaarista aladobiin.

Ajanpuutteen vuoksi ehdimme käydä sisällä vain Kazanin katedraalissa sekä Verikirkossa. Lisäksi ihailimme ulkoa muun muassa Talvipalatsia sekä lukuisia Pietarin kanavia ylittäviä siltoja ja kaupungin muuta arkkitehtuuria. Ennen laivalle palaamista käväisimme vielä ravintolassa nauttimassa paikallisesta ruoasta ja juomasta.

Pietari on valtava kaupunki, minkä vuoksi tällaisella matkalla aika tuntui loppuvan kesken. Silti Alkulaiset olivat tyytyväisiä kokemaansa ja näkemäänsä, ja suurin osa valmis lähtemään uudelle opintomatkalle heti tilaisuuden tullen. 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s